Asevelvollisuus ei saa olla peliväline – aluepuolustus on Suomen pelote

Suomessa pitkin talvea ja kevättä käyty keskustelu asevelvollisuuden tulevaisuudesta poikkeaa merkittävästi edellisestä keskustelu­ryöpystä vajaat kymmenen vuotta sitten. Nyt keskustelun pääteemana on ollut miesten ja naisten tasa-arvo. Aiemmin arvioitiin yleisen ase­velvollisuuden kustannuksia ja toimivuutta verrattuna ammatti­armeijaan tai valikoivaan asevelvollisuuteen.

Painopisteen siirtyminen on ymmärrettävä. Monet asevelvollisuus­armeijan merkitystä epäilleet näkemykset väistyivät viimeistään keväällä 2014, kun Venäjä otti oman asevoimansa käyttöön Ukrainassa. Samalla tasa-arvokysymykset ovat nousseet entistä selvemmin yhteiskunnallisen keskustelun pääteemojen joukkoon.

Asevelvollisuus ei toimi tyhjiössä vaan osana yhteiskuntaa. Siitä huolimatta puolustuksen ratkaisujen pitää perustua viime kädessä maanpuolustuksen tarpeisiin. Keskustelu tasa-arvosta osana maanpuolustusta ja keskustelu asevelvollisuusjärjestelmästä ylipäätään pitää sovittaa yhteen, mutta asiat täytyy myös osata nähdä erillisinä.

Peruskysymys vallitsevassa keskustelussa on, pitääkö kutsunnat ja myös asevelvollisuus ulottaa koko kulloiseenkin ikäluokkaan, eli myös naisiin.

Sekä eduskunnan puolustusvaliokunnassa että entisen puolustusministerin Elisabeth Rehnin johtaman ajatushautomon ehdotuksissa on nostettu esille kansalaispalvelus. Esille tulleissa vaihtoehdoissa se olisi joko naisille kohdistettu palvelusmuoto tai sitten vaihtoehto varusmiespalvelukselle, joka koskisi kaikkia sukupuolia.

Keskustelu tuskin on päättymässä tähän, joten vaihtoehtoja ei kannata suoralta kädeltä tyrmätä kokonaan. On hyvin mahdollista, että asevelvollisuusjärjestelmään tulee lähivuosina tasa-arvoa ­lisääviä muutoksia, joihin tiedossa olevat ehdotukset vaikuttavat.

Se ei tarkoita, että kaikki tehdyt ehdotukset ovat houkuttelevia. Esimerkiksi ajatushautomon esitys verohelpotuksesta tai lisäverosta, joka riippuisi asevelvollisuuden suorittamisesta, vaikuttaa varsin feodaaliselta, vaikka vastaavia järjestelyjä maailmalla olisikin.

Keskustelussa on myös poliittista tarkoitushakuisuutta. Asevelvollisuus on Suomessa ­voimakkaita tunteita herättävä teema. Sen on mieltänyt ainakin puolustusministeri Jussi ­Niinistö (sin), joka viimeksi kohotti profiiliaan pohtimalla ensin naisten vapaaehtoisen asepalveluksen lakkauttamista säästökeinona ja sitten vastustamalla omaa ajatustaan.

Ympäröivä todellisuus muodostaa kuitenkin keskustelulle hyvin vakavat puitteet. Yleiseen asevelvollisuuden tuomaan reserviin pohjautuva aluepuolustus ei ole vain Suomen valinta itselleen, vaan se on myös Suomen tärkein vahvuus kansainvälisessä puolustusyhteistyössä.

Suomen ensimmäinen rooli yhteistyössä Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Naton kanssa on sotilaallisella pelotteellaan korottaa kynnystä Venäjän asevoiman käytölle Suomen lähi­alueilla. Sitä ei edes Nato-jäsenyys muuttaisi.

Tämä ei tarkoita, ettei nykyisessä asevelvollisuudessa ole säädettävää. Risto Siilasmaan johtaman työryhmän vuonna 2010 laatiman raportin myötä yleinen asevelvollisuus asettui tarkoittamaan, että kunkin ikäluokan miehistä noin 70 prosenttia suorittaa varusmiespalveluksen. Luku voi olla pienempikin. Ja jos naisista tulee asevelvollisia, prosenttiluvut muuttuvat varmasti.

HS: Pääkirjoitus 30.5.18

Leave a Reply