Suomi tuhlaa puolet puolustuskyvystään

Suomi tuhlaa puolet puolustuskyvystään
Kolumni
Erja Yläjärvi Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Suomessa on selvästi mietitty, miten maan puolustus kriisin aikaan järjestettäisiin. Siitä kertoo reserviläiskirjekin. Miesten osaaminen halutaan kriisin sattuessa ymmärrettävästi tarkoituksenmukaiseen käyttöön.

Erikoista kyllä, tämä 5,4 miljoonan asukkaan maa lähtee yhä liikkeelle siitä, että puolet väestöstä – naiset – kannattaa sivuuttaa tässä puolustusstrategiassa kokonaan. Naisten puolustustahtoa ei yritetä hyödyntää mitenkään. Ei myöskään heidän osaamistaan, vapaaehtoista asepalvelusta lukuun ottamatta.

Se on kiintoisa ajattelutapa maalle, joka on näin pieni. Luulisi, että kansalaisten osaamista kannattaisi käyttää kriisin sattuessa mahdollisimman laajasti.

Unohdetaan tässä yhteydessä nyt se, miltä tämä naisista tuntuu tai ei tunnu. Sillä ei ole puolustusstrategian kannalta välttämättä väliä. Kyse ei myöskään ole siitä, että kaikille naisille pitäisi nyt tulla reserviläiskirje tai että naiset haluaisivat armeijaan. Useimmat naiset eivät halua ja ovat tässä mielessä täysin sukupuolittuneita. Moni meistä tietysti asepalvelukseen menisi, jos siihen velvoitettaisiin.

Se, millä varmasti on väliä, on tämä: asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että nykyajan kriisi ei tapahtuisi vain rajalla aseiden kanssa. Moderni kriisi kohdistuisi tietoverkkoihin, niiden suojaukseen, asutuskeskusten strategisiin solmukohtiin, maksuliikenteeseen ja viestintään.

Niiden suojaamisessa ei luulisi olevan mitään väliä, onko osaamista miehillä vai naisilla. Sukupuolella ei myöskään luulisi olevan väliä siinä, miten strategisesti varaudutaan manipuloidun tiedon ja propagandan vyöryyn, joka olisi sosiaalisen median takia ennenäkemätön.

Siksi reserviläiskirje on herättänyt minulle yhden kysymyksen: Mitä järkeä naisten sivuuttamisessa on valtion näkökulmasta? Eikö tämä ole puolustuskyvyn tuhlausta?

Jotain naiset tekisivät kriisissä joka tapauksessa. Olen välillä yrittänyt kuvitella, mitä se olisi. Oma naiskuvani kriisistä on mummojeni sota-Suomi. Silloin hoidettiin tiloilla miestenkin työt ja lapset siinä sivussa. Maailma on muuttunut eikä tästä mielikuvasta ole enää apua.

Menisinkö vain töihin? Tarvittaisiinko minua vapaaehtoistöissä? Kenelle työkuorma kaupungeissa kasaantuisi?

Välitön kriisi ei onneksi uhkaa Suomea ja siksi pohdintani on teoreettista.

Mutta eikö juuri siksi nyt olisi hyvä aika pohtia, mitä puolustusosaamista maan toisella puolikkaalla voisi olla?

Erja Yläjärvi erja.ylajarvi@hs.fi
Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.
Twitter: EYlajarvi

Leave a Reply