Keskusta haluaa koko ikäluokan tulevaisuuskutsuntoihin

Keskusta haluaa koko ikäluokan tulevaisuuskutsuntoihin
Ilkka Ahtokivi
26.2.2014 klo 13:54

Kansanedustaja Mikko Savola (kesk.) nostaa tulevaisuuskutsunnat varteenotettavaksi vaihtoehdoksi asevelvollisuuden kehittämisessä.

– Tavoitteena pitäisi olla kaikkien ikäluokan nuorien tapaaminen aikuisuuden kynnyksellä, mutta samalla tulevaisuuskutsunnat palvelisivat myös perinteisessä tehtävässään nykyistä paremmin tuomalla vapaaehtoisen asepalveluksen mahdollisuutta enemmän naisten tietoisuuteen, Mikko Savola kaavailee.

Hänen mukaansa keskustan mallissa perinteisiä kutsuntoja laajennettaisiin siten, että terveystarkastus olisi nykyistä laajempi yleinen terveystarkastus.

– Kutsunnoissa käytäisiin läpi laajemmin nuoren hyvinvointia sekä opiskelu ja ammatinvalintaa. Puolustusvoimien henkilökunnan lisäksi paikalla olisi esimerkiksi nuorisotyöntekijä ja ammatinvalintapsykologi, Savola sanoi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan asevelvollisuusseminaarissa keskiviikkona.

Hän korostaa, ettei asevelvollisuutta pidä kohdella perinteisenä miesten ja naisten välisenä tasa-arvokysymyksenä.

– Tärkeintä maanpuolustuksessa on järjestää isänmaan puolustus toimivimmalla ja kustannustehokkaimmalla tavalla. Nykyinen malli jossa miehillä on asevelvollisuus ja naisilla vapaaehtoinen asepalvelus on toimiva pohja myös tulevaisuuden maanpuolustukselle, Savola sanoo.

Leave a Reply