Onko Vihreiden armeijaehdotus niin huono kuin väitetään?

Keskustelu maamme yleisestä asevelvollisuudesta on aktivoitunut sen jälkeen, kun Ruotsi päätti kesällä luopua yleisestä asevelvollisuudesta ja siirtyä 50 000 sotilaan palkka-armeijaan. Viimeisimmän avauksen aiheesta tekivät viime viikolla Vihreät. Puolue supistaisi puolustusvoimien reservin alle puoleen nykyisestä ja siirtyisi ajan myötä kohti vapaaehtoista, sukupuolten kesken tasa-arvoista asevelvollisuutta.

Muut puolueet ovat jo Keskustan johdolla ehtineet tyrmätä esityksen kelvottomana. Tukea vapaaehtoisarmeijalle tuskin tulee myöskään maanpuolustuksen tulevaisuutta pohtivalta ns. Siilasmaan työryhmältä, sillä selvityksen lähtökohtana on ollut yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen. Mutta onko Vihreiden ehdotus oikeasti niin huono kuin muut hallituspuolueet väittävät, vai onko aihe edelleen maassamme tabu, josta kukaan ei uskalla sanoa mitään nykytilanteesta poikkeavaa? Topiikki kokosi viimeaikojen keskeisimmät näkökulmat.

2 Responses to “Onko Vihreiden armeijaehdotus niin huono kuin väitetään?”

  1. Joni Nevalainen Says:

    Topiikin lisäksi keskustelua on herännyt myös muualla – analyysi Suomen puolustuksen uskottavuudesta ulkovaltojen kannalta: http://jalkijupinaa.blogspot.com/2010/09/suomen-maanpuolustus_17.html

  2. Joni Nevalainen Says:

    Ja Topiikin artikkeli siis täällä: http://www.topiikki.fi/laajakulma/nayta/349/Onko%20Vihreiden%20armeijaehdotus%20niin%20huono%20kuin%20v%C3%A4itet%C3%A4%C3%A4n?/

Leave a Reply