Puolustusministerin videokolumni yleisen asevelvollisuuden toimivuuden turvaamisesta

Puolustusministeriö
26.6.2009 10.30
Puolustusministerin videokolumni yleisen asevelvollisuuden toimivuuden turvaamisesta

Tänään julkaistu puolustusministeri Jyri Häkämiehen videokolumni on järjestyksessään neljäs ja se käsittelee yleisen asevelvollisuuden toimivuuden turvaamista. Ministeri Häkämiehen mukaan yleinen asevelvollisuus on tulevaisuudessakin kustannustehokkain tapa hoitaa väestöltään pienen, mutta alueeltaan laajan Suomen puolustus.

Videokolumni käsittelee myös turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon vaatimusten mukaisesti asetettavan työryhmän toimintaa ja kokoonpanoa. Työryhmän asettaa puolustusministeri Jyri Häkämies ja työryhmän johtajaksi ministeri Häkämies on jo kutsunut F-Securen hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan.

Työryhmä tulee aikanaan vastaamaan kysymyksiin yleisen asevelvollisuuden toteutumisesta, kutsuntajärjestelmän kehittämisestä sekä muista yleiseen asevelvollisuuteen kohdistuvista kehitysnäkymistä. Työryhmän on tarkoitus saada työnsä valmiiksi vuoden 2010 syksyyn mennessä, jolloin puolustushallinnossa valmistellaan seuraavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon linjauksia.

Videokolumni on katsottavissa puolustusministeriön verkkosivulla osoitteessa www.defmin.fi/videokolumni.

Lisätietoja puolustusministeriössä antavat puolustusministerin sotilasneuvonantaja Petri Hulkko, puh. 09 160 88154 sekä korkeakouluharjoittelija Johanna Hämäläinen, puh. 09 160 88179. Kolumniin liittyvääpalautetta voi lähettää osoitteeseen tiedotus@defmin.fi.

Leave a Reply