Kansalaispalvelu osana elinikäistä oppimista

Keskustelu kansalaispalveluskesta käy kuumana ja varmasti kiihtyy seuraavien vaalien lähestyessä. Perusperiaate kansalaispalveluksessa on sukupuolien välinen tasa-arvo eli siirtyminen vain miehiä velvoittavasta varusmies/siviilipalveluksesta molempia sukupuolia velvoittavaan kansalaispalvelukseen. Palvelus voisi olla kestoltaan esimerkiksi 6kk ja sen voisi suorittaa hyvin monilla eri tavoilla, kuten perinteisenä asepalveluksena, suojelu- ja katastrofipalveluksena, vanhusten hoivapalveluna, terveydenhuollon lähityönä, sosiaali- ja nuorisoalan lähityönä, kouluavustamisena, lähityönä kunta- ja puistoalalla jne. Toisin sanoen tehtävissä, joiden suorittaminen hyödyttäisi suuresti kaikkia kansalaisia, mutta joiden hoitamista valtio ja kunnat eivät pysty kustantamaan budjetistaan. Kansalaispalvelukseen siirtyminen poistaisi nykyisen tehottoman siviilipalveluksen, joka on käytännössä enemmän rangaistus “lintsareille”, kuin todellinen kansalaispalveluksen muoto.

Aiheesta lisää ks. Lasse Lehtisen kolumnit ja blogit http://www.lasselehtinen.net/page19/files/80db1943db169a91144448e06b96c8ab-17.php, Kolli Opisin blogi http://ollisoppela.blogspot.com/2009/06/kansalaispalvelus-kaytantoon.html, Jukka Relanderin esittämät näkemykset, sekä keskustelu jota on käyty mm. Iltasanomissa http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1948739 ja http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1948134.

Miten kansalaispalvelus toimisi osana elinikäistä oppimista? Jos tarkastellaan muita muotoja kuin asepalvelus voidaan sanoa, että se loisi vähintäänkin nuorelle luonnollisen kanavan työelämään tutustumiseen sekä konkreettisen melko pitkäkestoisen työkokemuksen ainakin yhdelle alalle. Se opettaisi perustyöelämän taidot ja auttaisi luomaan kontakteja, joita tarvitaan varsinaisen työpaikan löytämisessä.

Jos meillä olisi käytössä aiemmin blogissa esittämäni horisontaalinen tutkintomalli, kansalaispalvelus voisi hyödyttää nuorta huomattavassakin määrin. Tällöin kansalaispalveluksesta nuori saisi opintopisteitä useampiinkin ja keskenään hyvinkin erityyppisiin koulutusmoduleihin. Koulutusmodulit, joihin opintopisteitä saisi olisivat joko siltä alalta, missä kansalaispalvelus on suoritettu (esim. hoiva-ala), tai sitten opintopisteet voisi saada koulutusmoduleihin, jotka liittyvät joillain tavalla alalla suoritettuun työhön kansalaispalvelusaikana. Jos palvelus on ollut esimerkiksi vanhusten hoivapalveluissa, missä työn kuva olisi ollut melko laaja-alainen, nuori voisi mahdollisesti saada opintopisteitä geriatrian lisäksi esimerkiksi asiakaspalveluun, sosiaalialaan, tiedottamiseen, koordinointiin, logistiikkaan jne. Kunta-ala voisi tarjota opintopisteitä lukuisten alojen koulutusmodulien suorittamiseen, kuten markkinointi, johtaminen, taloushallinto, kirjanpito, yhdyskuntasuunnittelu jne. On pidettävä mielessä, että kunta-alaa kohtaa todella massiivinen eläköitymisaalto seuraavien vuosien aikana. Erään laskelman mukaan kaikista nuorista ikäluokista pitäisi rekrytoida 70% kunta-alalle useiden tulevien vuosien ajan, jotta nykyinen työvoiman määrä pystyttäisiin pitämään kunta-alalla yllä. Näin massiivinen rekrytointi on tietenkin täysin mahdotonta ja kansantaloudellisesti järjetöntä, mutta yksi ratkaisu kunta-alan työvoimapulaan voisi olla laaja-alainen molempia sukupuolia velvoittava kansalaispalvelus. Sama koskee tietenkin vanhustenhoivatyötä ja muita mainittuja yhteiskunnallisia avain aloja.

Takaisin perusperiaatteeseen. Kun nuori suorittaa peruskoulun (tai viimeistään lukion tai ammatillisen koulutuksen) jälkeen kansalaispalveluksen, hän saa tästä palkkioksi opintopisteitä sekä opintosetelin.  Opintopisteet ovat suoraan suorituksia koulutusmoduleihin alan ammattitutkintoa varten. Opintosetelillä puolestaan voisi kattaa joko tulevan ammatilliseen jatko- ja täydennyskoulutuksen tai seuraavien kahden ensimmäisen vuoden opiskelun kustannukset korkeakoulussa. Mallissa opiskelemaan korkeakouluun pääsisi ilman pääsykokeita, jos lukiotodistus on riittävän hyvä tai jos avoimessa yliopistossa olisi suorittanut riittävästi kursseja. Kahden vuoden jälkeen olisi kaikille yhteinen arviointi opintomenestyksestä. Jos menestys on ollut riittävän hyvä saisi uuden opintosetelin ja mahdollisuuden tehdä tutkinto loppuun. Jos ei, opiskelu ko. alalla päättyisi mutta kaikki opintosuoritukset olisi hyväksi luettuja mille tahansa uudelle alalle siirryttäessä. Jos opintomenestys sen sijaan olisi erityisen hyvä kahden ensimmäisen vuoden jälkeen saisi lisä opintosetelin ja stipendin, joka mahdollistaisi todellisen keskittymisen opintoihin ja tuleviin jatko-opintoihin. Tämä tietenkin nopeuttaisi lahjakkaimpien opiskelijoiden valmistumista ja lisäisi kaikkien opiskelijoiden motivaatiota.

Miksi opintoseteli ja stipendi olisivat tarpeen kansalaispalveluksen yhteydessä? Uskon, että korkeakoulukoulutus Suomessa ei voi mitenkään olla tulevaisuudessa täysin maksutonta. Tähän on moniakin syitä. Ensinnäkin koulutuksen arvostus kansainvälisesti seuraa pitkälle koulutusvuoden hintaa. Toisekseen valtion rahoituksen suunta yliopistosektorille on hyvin selvä. Rahoitusta on saatava joko lisää valtiolta, tai sitä on saatava suoraan yksityisiltä markkinoilta tai sitten opinnoista on tehtävä osittain maksullisia. Muussa tapauksessa huonoin viimeinen vaihtoehto olisi, että korkeakoulukoulutuksesta tulee kirjekurssityyppistä, mitä tuskin kukaan toivoo. Tästä syystä on odotettavaa, että aluksi ulkomaalaisten opiskelijoiden koulutus muuttuu maksulliseksi ja myöhemmin kaikkien opiskelijoiden koulutus seuraa samaa linjaa. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijan henkilökohtainen vastuu omasta oppimisesta ja sen rahoittamisesta kasvaa. Tässä kansalaispalvelus mahdollistaisi oivan motivoivan tien korkeakouluun.

Artikkeli on kopioitu kohteesta

http://liikkuvakoulu.wordpress.com/category/kansalaispalvelus/

One Response to “Kansalaispalvelu osana elinikäistä oppimista”

  1. Opiskelija ja reserviläinen Says:

    En kannata tarjottua valintasysteemiä koulutuksiin. Ensinnäkin monilla aloilla lukion aineista ei saa kovin kummoista kuvaa hakijan soveltuvuudesta alalle. Jos jokin ala on kovin suosittu, sinne päätyisivät todennnäköisimmin ne, jotka ovat olleet suhteellisen menestyneitä kaikissa – myös alan kannalta merkityksettömissä – aineissa. Samaan aikaan joku, jolla on kokonaisuutena heikompi todistus mutta paremmat taipumukset juuri ko. alalle, joutuisi menemään muualle koska hänen pisteensä riittäisivät vain vähemmän suosittuun paikkaan.

    Toiseksi on karmeaa tuhlausta kouluttaa isoja määriä opiskelijoita pari vuotta ja sitten todeta että opintomenestys ei riitä. Eiköhän olisi syytä hylätä tällaiset turhan päiten rahaa nielevät ideat ennen kuin aletaan tyrkyttämään opintoja maksullisiksi… (Sekin muuten on enemmän prioriteettikysymys kuin välttämättömyys.) Entä missä määrin suoritetut opinnot voidaan hyväksilukea muissa opinnoissa? Jos ala vaihtuu jostain oikeustieteestä maantieteeseen, suurin osa suoritetuista opinnoista menee viemäristä alas. Sitten on mennyt pari vuotta ja opintoseteli hukkaan, ihan vain siksi että pääsykokeista haluttiin välttämättä eroon. Pääsykoejärjestelmällä on heikkouksistaan huolimatta se merkittävä etu, että voidaan testata alan kannalta oleellisia asioita sekä motivaatiota.

Leave a Reply