Yltäkylläisyys tuli, moraali meni, KANSALAISPALVELU AVUKSI

Tässä Taloussanomista kopioitu teksti 27.5.

Maksatko laskusi, silloin kuin sinulle sopii eräpäivistä piittaamatta? Matkustatko pummilla julkisissa välineissä? Jos huomaat, että ostoskärryyn on vahingossa jäänyt joku tavara ja olet jo muut maksanut ostoksesi, käännytkö vielä kassalle maksamaan tuotteen vai sujautatko tavaran kassiisi? Ajatko ylinopeutta tai hyppäätkö rattiin parin oluen jälkeen? Käytätkö pyöräillessäsi kypärää? Korjaatko koirasi kikkareet kadulta?

Suomessa on ollut kansainvälisesti vertaillen aika hyvä yhteiskuntamoraali, mutta asiantuntijoiden mukaan se saattaa olla löyhtymässä. Sosiologian professori Risto Heiskala Tampereen yliopistosta arvioi, että yltäkylläinen elämä saattaa tuottaa väljyyden kokemusta.

Heiskala ei pidä holtittomuuden kasvua vielä kovin huolestuttavana. Hänen mielestään tästä tilanteesta on polkuja moneen suuntaan.

–  Voidaan ajatella, että maassamme pitkään vallinneet kulttuuriset perinteet ovat menettämässä otettaan väestöstä. Vaistomainen luterilainen yhteiskuntamoraali, jossa kaikkien kuuluu tehdä työtä ja noudattaa sääntöjä, ei ehkä enää pidä meitä otteessaan.

1960-luvulla päätetty hyvinvointivaltiollinen yhteiskuntasopimus on Heiskalan mielestä vähintään päivittämistä vailla – jollei täysin irtisanottu.

–  Aika monella voi olla sellainen tunne, että ei oikein tiedä, missä yhteiskuntakokonaisuudessa elää, ja onko maailmassa mitään asiaa, jonka vuoksi kannattaa esimerkiksi uhrautua.

Arvotyhjyydestä ei silti välttämättä ole kyse, vaan Heiskala puhuu yksiköityvän yhteiskunnan kääntöpuolesta. Hän huomauttaa, että moni kantaa huolta vaikkapa ympäristön kehityksestä ja köyhyydestä.

……….

Kansalaispalvelu poistaisi tyhjyyden tunnetta ja palauttaisi moraalia.

Kansalaispalvelu – yhteisöllisyyttä läpi elämän!

Matti Ihamuotila

Espoo

One Response to “Yltäkylläisyys tuli, moraali meni, KANSALAISPALVELU AVUKSI”

  1. admin Says:

    Kansalaispalvelusta olisi hyväksi käytännön harjoitukseksi yhteisen hyvän eteen ponnistamiseksi. Samoin se voisi auttaa maahanmuuttajien integroimisessa yhteiskuntaan.

    Kotouttamislain uudistamisesta on käynnissä keskustelu Otakantaa.fi sivustolla:
    http://otakantaa.fi/hanke.cfm?group=441&id=&ref=Hanke

Leave a Reply