Työtytöt: Jo v. 1940 keskusteltiin naisten kansalaispalvelusta

Naisten Työvalmiusliitto perustettiin toukokuussa 1940 suomalaisten naisjärjestöjen yhteistyöelimeksi valmentamaan ja sijoittamaan vapaaehtoista työvoimaa jatkosodan sytyttyä sodassa kärsineiden perheiden avuksi.

Sodanaikainen työvelvollisuuslaki koski jokaista 15 vuotta täyttänyttä.

Hakeutuminen työtytöksi työpalveluleirille oli 1500 nuoren naisen vapaa valinta suorittaa oma velvollisuutensa isänmaan hyväksi.

Jo tällöin keskusteltiin siitä, että työpalvelun suorittamisesta tulisi tehdä jokaisen suomalaisen naisen kansalaisvelvollisuus.

Työtytöt toimivat jatkosodan aikana pääosin maaseudulla osallistuen moninaisiin  auttamistehtäviin. Naisten vapaaehtoista työtä ja sen merkitystä kotirintaman selviytymisessä on syytä tuoda esille pohjaksi keskustelulle kansalaispalvelun tarpeellisuudesta ja merkityksestä nykyaikana.

Työtytöt toimivat vähävaraisten pienten maatilojen emäntien apuna miesten ollessa rintamalla. He auttoivat myös sotatila-alueilla, osallistuivat evakkojen kuljetuksiin, olivat mukana siivous- ja jälleenrakennustöissä, tekivät maatiloilla pelto- ja karjanhoitotöitä,  osallistuivat lasten- ja vanhustenhoitoon, laittoivat ruokaa pula-ajan raaka-aineista, pesivät pyykit olosuhteissa, jotka nykylukijasta tuntuvat ikiaikaisilta. Työpalveluaikana yhteisvastuun ja tasa-arvon merkitys kasvoi.

Miesten keskeinen aseveljeys oli syrjäyttänyt eri yhteiskuntaluokkien väliset erimielisyydet ja hävittänyt ennakkoluuloja.

”Naisten aseveljeys” saavutettiin huolehtimalla kotirintaman selviytymisestä huolimatta työvoiman puutteesta ja pula-ajasta.  Aseettomalla palvelulla tuettiin rintamalla taistelevia sotilaita.

Naisia tarvittiin itsenäisen Suomen tulevaisuuden rakentamiseen aloilla, jotka olivat naisille tutumpia eli kotien piirissä tapahtuvassa hoiva-, huolto- ja kasvatustyössä.

Työpalvelu suoritettiin leirikeskuksissa, jotka sijaitsivat

eri puolilla Suomea: Kannakselta Suomussalmelle ja Kiteeltä Eurajoelle.

Laajimmillaan työpalvelu oli kesällä 1942, jolloin toimi 12 työpalvelukeskusta, joista neljä sijaisvat takaisinvallatulla alueella ja kaksi olivat ruotsinkielisiä.

Leirikeskuksessa suoritettiin sisäpalvelu, mikä koostui oppitunneista ja töistä leirikeskuksessa. Leirikeskuksen ulkopuolella tehtävä työpalvelu suoritettiin paikkakunnan kodeissa ja tiloilla. Opetusta annettiin yhteiskunnasta, puutarhanhoidosta, liikunnasta, terveyden- ja lastenhoidosta sekä maataloustöistä. Työ palvelupaikoissa oli palkatonta pientä ”postirahaa” lukuun ottamatta. Tyttöjen oleskelun leirillä ja matkat kustansi työpalvelutoimikunta rahoittajanaan kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriö.

Työpalvelua toteutettiin myös sotatoimialueilla sekä evakoiden kuljetuksissa pois sodan jaloista. Työtytöt auttoivat  evakkotaipaleelle joutuneiden  asukkaiden kotien siivoamisessa  ja evakoiden palattua  kotien jälleenrakentamisessa.

Monelle se merkitsi uuden näkökulman avautumista koko elämään.

Toiminta sota-aikana oli alistettu yhteiselle päämäärälle, tällöin ei ollut moraalisesti hyväksyttyä ajaa omia etujaan. Miesten sotatoimet rintamalla kannustivat naisia tekemään osansa kotirintamalla. Työpalveluun lähteneet naiset olivat nuoria, 1940-luvun kasvatusperiaatteiden mukaan heidät oli opetettu tottelemaan ja rakastamaan isänmaata. Palvelutehtävää pidettiin luonnollisena.

Jokaiselle työtytölle leiriaika merkitsi sopeutumisen koulua. Sopeutumista edellytti jo asuminen 8 – 10 ennalta tuntemattoman, eri puolelta Suomea tulleiden  tyttöjen kanssa yhdessä ahtaissa tiloissa –  kerrossängyissä. Oli totuttava yksityisyyden puuttumiseen ja opittava hyväksymään samassa tuvassa asuvien tapa elää ja olla. Tilannetta helpottivat leirien yhteiset säännöt: valo sammui yhtäaikaa sekä iltavirkuilta että iltaunisilta ja vaatepinojen piti olla mallikelpoiset niin hutiluksella kuin pedantillakin.

Työpalveluajatuksen kehittäjän Margit Borg-Sundmanin ajatus oli ”protesti arvojakoisuutta vastaan”. Tämä tarkoitti erilaisista olosuhteista; maalta tai kaupungeista lähtöisin olevien tai koulutus- ja sosiaaliselta taustaltaan erilaisten tyttöjen sopeuttamista yhtenäiseksi joukoksi. Työtyttöjen keskuudessa oli terveellistä oivaltaa, että oma tapa nähdä ja tuntea ei ollut ainoa, vaan on muitakin ja että omissa totuuksissa ja itsestään selvyyksissä onkin vain osa totuutta.

Kannaksen siivoustalkoot syksyllä 1941

Syksyn 1941hyökkäysvaiheen nopeaa etenemistä seurasivat armeijan kintereillä siivousryhmät ja sadonkorjaajat. Sota-ajan työvelvollisia lähetettiin alueelle siivoamaan koteja sodan ja venäläisten jäljiltä. Ensimmäiset paluumuuttajat ehtivät  takaisin koteihinsa  jo syksyllä. Suuri syy palaamiseen oli yhä paheneva elintarviketilanne. Venäläisiltä jäi perääntymisvaiheen aikana maahan viljaa, perunoita ja kaalia. Melkoinen osa sadosta saatiin korjatuksi helpottamaan ruokapulaa.

Myös Haikassa tyttöjen keskuudessa levisi into lähteä Karjalaa kunnostamaan ja siivoamaan. Syyskuussa työtytöille järjestettiin leirikeskuksessa valmennuskurssi hävitetyn Karjalan tuhojen raivaamiseksi ja siivoamiseksi. Luennoilla käsiteltiin muun muassa luteiden hävittämistä ja vaatteiden puhdistamista täistä.  Valmennuskurssin  jälkeen lokakuun puolivälissä lähdettiin kuukaudeksi Juustilaan ja Johannekseen alueen raivaustöihin ja siivoamaan taloja.

Turvallisuuden takaamiseksi Pirkkalan Suojeluskunta antoi  leirin johtajatar Meri Ollikaiselle  oikeuden toistaiseksi.kantaa ja hallussapitää Rullarevolveria n: 251217. Työtä riitti loputtomasti:

pellot olivat kyntämättä, monet talot autioina; evakot palaamassa koteihinsa. Siellä täällä näkyi raunioita ja usein kuului miinojen räjähtelyjä, kun peltoja kulotettiin. Metsistä löytyi saappaita, käsikranaatteja, joku vihollisen hautakin, monenlaista taistelun jälkeä.

Työpalvelusta  kansalaispalveluun

Nykykriiseistä ei selvitä pelkästään armeijalla

”Naiset ja sotilaallinen maanpuolustus”- toimikunnan mietintöä seurasi 1995 laki naisten vapaaehtoisesta asevelvollisuudesta ja mahdollisuudesta  sotilasammattiin tai puolustusvoimien reserviin. Armeijaan haki tuolloin 793 naista. Ensimmäiset naiset astuivat palvelukseen lokakuussa 1995.

Mielipidekeskusteluissa tämän jälkeen on pohdittu myös aseettoman yhteiskunta-/kansalaispalvelujärjestelmän luomista naisille – ja miehille. Perusteina on käytetty sukupuolten tasa-arvon toteutumista ja naisten yhtäläistä mahdollisuutta osallistua kriisinhallintatehtäviin.

Sodanaikaisesta naisten vapaaehtoisesta työpalvelusta saadut kokemukset voidaan tulkita yhdeksi puheenvuoroksi tähän keskusteluun. Nyky-yhteiskunta on erilainen ja selviytyminen/eläminen vaatii useampia erilaisia valmiuksia ja taitoja kuin yli 60- vuotta sitten, jolloin työtytöt suorittivat ”kansalaisvelvollisuuttaan”. Mutta on asioita, joita aika ei muuta, elämmepä millaisten uhkien alaisina tahansa. Yhteisöllisyys, kyky yhteistyöhön, toisten ihmisten kunnioittaminen ja työ lähimmäisten auttamiseksi tulevat aina olemaan arvoja, joiden pohjalta syntyy ihmisarvoinen maailma.

Haastattelin entisiä työtyttöjä ja kysyin mitä työpalvelu voisi olla tänään. Näin he vastasivat:

”Nykyajan työpalvelu olisi sosiaalipalvelua eri muodoissa.

Sen tulisi kohdistua yhteiskuntamme ” heikkoihin ja kuormitettuihin”: yksinäisiin vanhuksiin, laitoksissa asuviin, pakolaisiin, työttömiin, kehitysvammaisiin jne. Mielestäni siinä tulisi olla myös kansainvälinen ja vieläpä ekumeeninen aspekti. Siinä täytyisi olla monia erilaisia vaihtoehtoja. Sairaalat, vanhainkodit, paloasemat, suurkeittiöt, teollisuusompelimot, valtion ja kuntien virastot – kaikki voisivat olla työpalvelupaikkoja.”

”Nykyisessä yhteiskunnassa ei ole syytä rajoittua koti- ja maatalouteen. Yhteistyökyvyt ja kriisiensietokyky (johon olisimme tarvinneet valmennusta sotakesänä 1944) sopisivat oikein hyvin ohjelmaan. Päämääränä olisi aktiivikansalaisuus eikä tottelevaisuus”.

Varsin yksimielisiä ollaan siitä, että muuttunut aika tarvitsee uudenlaista työpalvelun sisältöä. Ajatus työpalvelusta valmennuksena kriisitilanteisiin liittyy  sota-ajan omiin kokemuksiin, mutta myös yleiseen epävarmuuteen maailmantilanteesta.”

Kriisiaikana erilaisten kansalaistaitojen hallitseminen on ensiarvoisen tärkeätä. Tulevaisuuden sodat, kriisitilanteet ja uhkat ovat osin erilaisia kuin yli 60 vuotta sitten. Ekokatastrofit, luonnonmullistukset, laajat saastumisongelmat, terrorismin uhka, säteilyonnettomuudet, tietokoneverkko-ongelmat ja kulkutautien leviäminen ovat vain osa niistä ongelmista, jotka joudumme tulevaisuudessa ratkaisemaan. Näihin poikkeusolosuhteisiin varautuminen  ovat kansalaiskasvatuksen ja koulutuksen haasteita. Kriistilanteissa tarvitaan suuri joukko kansalaisia turvaamaan perusolosuhteet, auttamaan kriisinhallinnassa ja jälkihoidossa. Armeija antaa osan näistä perusvalmiuksista, mutta enemmistö naisista ja siviilipalvelun valinneista miehistä jäävät vaille tätä peruskoulutusta.

Asepalvelu ja kansalaispalvelu tai niiden yhdistelmät muodostaisivat suorituskokonaisuuden – pakollisen kansalaissuoritteen sekä miehille että naisille.

Kansalaispalveluun voidaan perinteisen maanpuolustuskoulutuksen rinnalle sisällyttää erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja siviilikriisinhallinnan alueilla. Koulutusohjelma – vaihtoehtoja voivat olla esimerkiksi terveydenhuolto, tekniikka, teknologia, evakuointi, kuljetus, varustehuolto, elintarviketurvallisuus, luonnonsuojelu, lasten- ja vanhustenhoito, kehitysyhteistyö, sekä yleinen turvallisuus. Tavoitteena on turvata riittävät voimavarat kriisitilanteiden aikana. Kansalaispalveluun saadaan mukaan myös ne nuoret, jotka eivät selviä asevelvollisuudesta fyysistä syistä.

Jokainen kansalainen voisi suorittaa kansalaispalvelun käytännönharjoittelu- osuutensa puolustusvoimien erityistehtävissä aseettomasti sairaaloissa, lastenkodeissa, vanhainkodeissa, päiväkodeissa, lentokentillä turvatehtävissä, vartiointi- sekä erilaisissa huoltotehtävissä oman suuntautumisvaihtoehtonsa mukaisesti. Kansalaissuorite voi parhaimmillaan toteutuessaan luoda yhteisöllisyyttä, lisätä yhteistyökykyä, poistaa ennakkoluuloja ihmisten väliltä ja antaa nuorelle elämässä tarvittavia taitoja. Kriisitilanteiden ulkopuolella kansalaispalvelun suorittaneet voivat hyödyntää osaamistaan vapaaehtoistyössä tai ammatillisella tasolla jatkokoulutuksessa.

Perustus- ja tasa-arvolakimme edellyttävät molempien sukupuolten samanlaisia oikeuksia ja mahdollisuuksia osallistua maanpuolustuksellisiin ja yhteiskunnallisiin tehtäviin. Perustuslaissa olevia kansalaisen perusoikeuksia voidaan rajoittaa tavallisella lailla, jos maa joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi tai on siihen verrattava tilanne. Valmisteilla olevan valmiuslain mukaan myös vakava uhka talouselämälle, suuronnettomuus tai kulkutautiepidemia oikeuttaisi valmiustilalain mukaisiin toimenpiteisiin. Minkälaiset uhkat ja onnettomuudet määritellään  tulevaisuudessa valmiustilaan kuuluviksi on mielenkiintoinen kysymys, johon Suomen päättäjät joutuvat ottamaan kantaa ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja, jonka jälkeen valmiuslaki lopullisesti hyväksytään. Valmiuslaki antaa hallitukselle oikeuden puuttua laajasti kansalaisen itsemääräämisoikeuteen. Yhteiskunnan säännöstely- ja määräämisoikeuksia sovellettiin Suomessa yleisesti talvi- ja jatkosotien aikana. Uuden valmiuslain mukaiseen säännöstelyn piiriin voivat tulla kulutustuotteiden kauppa, hinnat, sähkönkäyttö ja teollisuustuotanto. Lisäksi voidaan määrätä asunnonomistaja vuokraamaan ylimääräisen huoneen; tai kuinka paljon rahaa saa nostaa tililtä, korkojen määrä, alentaa tai lykätä eläkkeiden ja monien sosiaalietuuksien määrää ja maksamista. Hallitus voi myös rajoittaa sananvapautta eri tavoin, vaikkapa määrätä kansalaisia luovuttamaan puhelimen sim-kortin. Myös palkkoja ja työsuhteen ehtoja voidaan määritellä uudelleen. Sotatilan alkaessa tai sen uhatessa kaikki kansalaiset tietystä ikäluokasta ylöspäin voidaan määrätä työvelvollisiksi.

Yleisen kaikille tarkoitetun työpalvelun antamat valmiudet kriisitilanteessa, kuten sodassa, auttavat koko kansaa selviytymään vaikeissakin olosuhteissa.

”Asevelvollisuus on maan puolustuksen peruspilari. Asevelvollisuudella on myös sotilallista maanpuolustusta laajempi yhteiskunnallinen merkitys.

Suomessa tulee varautua erilaisiin mahdollisiin kriisitilanteisiin kuten esimerkiksi terrori-iskuihin, luonnon katastroifeihin, saasteiden aiheuttamiin ongelmiin, öljy- ja vesionnettomuuksiin sekä valmiuteen humanitaarisen avun antamiseen kotimaassa ja ulkomailla. Näissä tilanteissa tarvitaan vapaaehtoisia voimia turvaamaan perusolosuhteet kriisien aikana sekä auttamaan kriisinhallinnassa ja jälkihoidossa.

Kaikilla kansalaisilla tulisi olla valmius suoriutua jollakin kriisi- tai auttamisalueella tarvittavista tehtävistä.

Sinikka Paavilainen. Kirjoittaja  viimeistelee kirjaa Työtytöistä – naisten vapaehtoisesta työpalvelusta 1941 – 1945, joka ilmestyy syksyllä 2010.

One Response to “Työtytöt: Jo v. 1940 keskusteltiin naisten kansalaispalvelusta”

  1. matti vuorinen Says:

    Olen usein miettinyt että miksi vain pojat joutuvat armeijaan. Mielestäni naistenkin tulisi suorittaa siviilipalvelus tai vaihtoehtoisesti armeija.

Leave a Reply