Archive for toukokuu, 2015

Asevelvollisuus on epätasa-arvoinen

torstai, toukokuu 28th, 2015

Asevelvollisuus on epätasa-arvoinen
HS, Mielipide 28.5.2015 2:00
Perttu Turunen

Annamari Sipilä kirjoitti (HS Merkintöjä 25. 5.), ettei isäänmaan puolustus ole valintakysymys. Ehkä niin, mutta isänmaan puolustaminen on sukupuolikysymys.

Naiset osaavat ja pystyvät puolustamaan isänmaatamme. Suomen sisällissodassa taisteli useita tuhansia naisia punakaartissa osoittaen mitä suurinta sotilaallisuutta. Samaa voidaan sanoa toisen maailmansodan aikaisesta lottien toiminnasta. Sukupuoli ei ratkaise kykyä toimia armeijassa.

Julkisuudessa on paheksuttu reservipalvelusta kieltäytyviä miehiä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt monien naisten asema vapaamatkustajina. Maanpuolustusvelvollisuus koskee toki myös naisia, mutta velvollisuus aseelliseen maanpuolustukseen on vain miehillä. Eivätkö tasa-arvovaatimukset koske asepalvelusta?

Mitä jos tilanne olisi toisinpäin, siis naisilla olisi velvollisuus puolustaa maata aseellisesti ja miehillä valinnanvapaus? Herättäisiinkö silloin näkemään tilanteen epätasa-arvoisuus?

Miesten pakko ja naisten vapaavalintainen asepalvelus eivät ole tasa-arvoa. Naisten ja miesten asettaminen tässäkin asiassa samalle viivalle parantaisi molempien sukupuolten tasa-arvoa.

Usein kuulee sanottavan, että synnytys ja raskaus vastaavat armeijan käymistä. Hyväksytään väite ja vapautetaan kaikki perheelliset asevelvolliset heidän sitä halutessaan. Kutsuntaikäisten määrän kasvaessa tämä olisi mahdollista tehdä.

Varusmiehet, joukossa kuutisensataa naista, tekevät lähes ilmaista työtä valtiolle. Monet miehet pitävät yleistä palkkaepätasa-arvoa oikeutettuna niin kauan kuin pakollinen aseellinen maanpuolustusvelvollisuus koskee vain miehiä.

Tavoitteena ei ole militarisoida naisia eikä miehiä. Siksi siviilipalvelus maanpuolustuksen muotona on yhtä arvokas ja kunnioitettava kuin aseellinen maanpuolustus. Naisten vapauttaminen myös siviilipalvelusta on erikoista ja epätasa-arvoista. Sukupuoli siis sittenkin ratkaisee.

Perttu Turunen
lehtori, Helsinki

Suomi tuhlaa puolet puolustuskyvystään

lauantai, toukokuu 23rd, 2015

Suomi tuhlaa puolet puolustuskyvystään
Kolumni
Erja Yläjärvi Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.

Suomessa on selvästi mietitty, miten maan puolustus kriisin aikaan järjestettäisiin. Siitä kertoo reserviläiskirjekin. Miesten osaaminen halutaan kriisin sattuessa ymmärrettävästi tarkoituksenmukaiseen käyttöön.

Erikoista kyllä, tämä 5,4 miljoonan asukkaan maa lähtee yhä liikkeelle siitä, että puolet väestöstä – naiset – kannattaa sivuuttaa tässä puolustusstrategiassa kokonaan. Naisten puolustustahtoa ei yritetä hyödyntää mitenkään. Ei myöskään heidän osaamistaan, vapaaehtoista asepalvelusta lukuun ottamatta.

Se on kiintoisa ajattelutapa maalle, joka on näin pieni. Luulisi, että kansalaisten osaamista kannattaisi käyttää kriisin sattuessa mahdollisimman laajasti.

Unohdetaan tässä yhteydessä nyt se, miltä tämä naisista tuntuu tai ei tunnu. Sillä ei ole puolustusstrategian kannalta välttämättä väliä. Kyse ei myöskään ole siitä, että kaikille naisille pitäisi nyt tulla reserviläiskirje tai että naiset haluaisivat armeijaan. Useimmat naiset eivät halua ja ovat tässä mielessä täysin sukupuolittuneita. Moni meistä tietysti asepalvelukseen menisi, jos siihen velvoitettaisiin.

Se, millä varmasti on väliä, on tämä: asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että nykyajan kriisi ei tapahtuisi vain rajalla aseiden kanssa. Moderni kriisi kohdistuisi tietoverkkoihin, niiden suojaukseen, asutuskeskusten strategisiin solmukohtiin, maksuliikenteeseen ja viestintään.

Niiden suojaamisessa ei luulisi olevan mitään väliä, onko osaamista miehillä vai naisilla. Sukupuolella ei myöskään luulisi olevan väliä siinä, miten strategisesti varaudutaan manipuloidun tiedon ja propagandan vyöryyn, joka olisi sosiaalisen median takia ennenäkemätön.

Siksi reserviläiskirje on herättänyt minulle yhden kysymyksen: Mitä järkeä naisten sivuuttamisessa on valtion näkökulmasta? Eikö tämä ole puolustuskyvyn tuhlausta?

Jotain naiset tekisivät kriisissä joka tapauksessa. Olen välillä yrittänyt kuvitella, mitä se olisi. Oma naiskuvani kriisistä on mummojeni sota-Suomi. Silloin hoidettiin tiloilla miestenkin työt ja lapset siinä sivussa. Maailma on muuttunut eikä tästä mielikuvasta ole enää apua.

Menisinkö vain töihin? Tarvittaisiinko minua vapaaehtoistöissä? Kenelle työkuorma kaupungeissa kasaantuisi?

Välitön kriisi ei onneksi uhkaa Suomea ja siksi pohdintani on teoreettista.

Mutta eikö juuri siksi nyt olisi hyvä aika pohtia, mitä puolustusosaamista maan toisella puolikkaalla voisi olla?

Erja Yläjärvi erja.ylajarvi@hs.fi
Kirjoittaja on HS:n toimituspäällikkö.
Twitter: EYlajarvi

Haavisto: Yleisen asevelvollisuuden tilalle kansalaispalvelus

keskiviikko, toukokuu 20th, 2015

Kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr.) korvaisi asepalveluksen sekä miehille että naisille pakollisella kansalaispalveluksella, jossa opetettaisiin muun muassa väestönsuojelutehtäviä ja ensiaputehtäviä. Haavisto arvioi, että riittävän suuri armeijareservi saataisiin, vaikka aseellinen palvelus olisi vapaaehtoista.

Katso:

http://yle.fi/uutiset/haavisto_yleisen_asevelvollisuuden_tilalle_kansalaispalvelus/7745584

KANSALAISALOITE KANSALAISPALVELUSTA TEHTY !!

maanantai, toukokuu 18th, 2015

Tasa-arvoinen kansalaispalvelus aseissa tai siviilissä
18.5.2015

TUTUSTU ja KANNATA SIVUSTOLLA:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1274

Aloitteen tekijä Risto Paju

Aloite:

Esitämme asevelvollisuuden muuttamista kansalaisvelvollisuudeksi, joka koskee koko ikäluokkaa sukupuolesta riippumatta. Lisäksi esitämme, että siviilipalvelusta tarjotaan yhdenvertaisena palvelustapana aseellisen palveluksen rinnalla.

Perustelut

Tasa-arvon ongelmasta mahdollisuudeksi

Nykyinen, ainoastaan miehille pakollinen asevelvollisuus on selkeä epäkohta länsimaisessa tasa-arvoyhteiskunnassa. Monet miehet kokevat sen syrjivän heitä sukupuolensa perusteella. Monipuolisempi kansalaispalvelus voisi sen sijaan näyttäytyä monelle uutena mahdollisuutena.

Esimerkiksi itselle vieraan alan töitä pääsisi kokeilemaan vuoden ajan ilman suurempia sitoumuksia tai muita riskejä. Toisaalta niille, joiden oma ala on jo selvillä, olisi tiedossa mielekästä työkokemusta vuodeksi. Ei tietenkään täydellä palkalla, mutta ei myöskään täysin palkattomana harjoitteluna, jota moni opiskelija joutuu jo nyt tekemään.

Kasvatusnäkökulma

Asevelvollisuuden puolestapuhujat vetoavat toisinaan niihin nuoriin, joiden hajanaiseen elämäntilanteeseen varusmiespalvelus on tuonut positiivista nostetta. Ajatushan ei ole mitenkään sukupuolisidonnainen. Moni nuori nainenkin kaipaisi vastaavaa aktivointia yhteiskunnan toimesta.

Yleinen kansalaispalvelus toimisi luontevana jatkeena oppivelvollisuudelle, jonka laajentamista on pohdittu muillakin tavoin. Peruskoulu ikään kuin huipentuisi viimeiseen lukuvuoteen, jossa ei enää istuta koulun penkillä vaan valmistutaan aktiivisiksi kansalaisiksi tositoimissa.

Asevelvollisuuden rapautuminen ja kansallinen yhtenäisyys

Asevelvollisuuden merkitystä Suomen turvallisuudelle ei voi kiistää. Järjestelmää ei ole luotu tuottamaan maailman taitavimpia tai tehokkaimpia sotilaita, vaan kansallisesti yhteinen rintama, jossa maisterit ja duunarit ovat samalla viivalla ja kokevat tekevänsä yhdessä arvokasta työtä yhteisen asian puolesta. Palveluksen suorittanut voi tuntea ansainneensa paikkansa yhteiskunnassa monessakin mielessä. Tällainen yhtenäisyyden ideaali kuitenkin rapautuu vuosi vuodelta, kun entistä harvempi mies suorittaa varusmiespalveluksensa loppuun asti.

Yleinen syrjäytymiskehitys näkyy siis myös armeijan riveissä, joissa tunnetusti myös solmitaan monia tulevaisuuden kannalta tärkeitä verkostoja. Olisi toivottavaa, että yhteiskunnan koheesiota ylläpidettäisiin laajemminkin kuin alati kapenevassa miesten eliitissä.

Nykymaailmassa on myös huomattava, että Suomen tulevaisuutta eivät uhkaa vain puhtaasti sotilaalliset tekijät. Kansa voi hajota sisältä päin, vaikka maailmanpolitiikan näkökulmasta olisimme turvassa. Olisiko mahdollista tuntea itsensä vastuulliseksi kansalaiseksi muutenkin kuin ase kädessä?

Siviilipalveluksen profiilin kohottaminen ja kansalliset edut

Nykyjärjestelmässä asepalvelus on oletus, ja siviilipalvelukseen on erikseen haettava, joskin prosessi on nykyään varsin yksinkertainen. Myös siviilipalveluksen sosiaalinen leimaavuus on vähentynyt. Itse asiassa se voi tarjota omatoimiselle, aktiiviselle nuorelle huomattavasti paremman vaihtoehdon kehittää omia lahjakkuuksiaan, ja samalla tarjota osaamistaan yhteiskunnan hyväksi.

Melko harvalla 18-20-vuotiaalla nuorella on sellaisia erityistaitoja, joita asepalveluksessa pääsee hyödyntämään. Moni nuori turhautuu, kun hyvin alkaneet opinnot tai työura keskeytyvät kokonaiseksi vuodeksi. Sen sijaan siviilipalvelus on mahdollista suorittaa enemmän tai vähemmän oman alan töissä. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästä oman edun tavoittelusta. On selvää, että yhteiskuntakin saa enemmän irti yksilöstä, kun tämä tekee sitä missä on erityisen hyvä. Tällainen mahdollisuus tulisi tarjota lähtökohtaisesti mahdollisimman monelle, eikä pitää sitä vain toisen luokan vaihtoehtona.

Siviilipalvelusta ei tulisi nähdä rangaistuksena aseista kieltäytymisestä, sillä sekin on yhteiskunnallisesti arvokasta toimintaa. Esimerkiksi veteraanien työtä voi kunnioittaa hyvin konkreettisesti toimimalla heidän ja kaltaistensa ikäihmisten hoitajana.

Moni reserviläinenkin on määrätty pysymään siviilitehtävässään kriisin aikana yhteiskunnan toimintojen turvaamiseksi, esimerkiksi teollisuuden ja energiantuotannon alalla. Kattavampi siviilipalvelusjärjestelmä palvelisi tältä osin myös puolustusvoimien etuja.

Käytännön haasteita ja uusia mahdollisuuksia

Nykyiseen siviilipalvelusjärjestelmään kohdistuu melkoisia paineita, jos se avataan kertaheitolla kaikille. Itse palveluspaikoista tuskin tulee mitään kestämätöntä ongelmaa. Esimerkiksi monet opintoihin ja työllistämistoimenpiteisiin kuuluvat harjoittelujaksot voitaisiin luontevasti muuttaa siviilipalvelukseksi. Tämä vaatii toki joustavuutta oppilaitoksilta ja vastaavilta tahoilta. Toisaalta vain mielikuvitus on rajana uusien palveluspaikkojen kirjolle, kun huomioidaan esimerkiksi lukuisat yleishyödylliset yhdistykset.

Varusmiespalveluskin joutuu kohtaamaan uusia haasteita, jos siviilipalveluksesta tulee sille aito kilpailija palvelusvelvollisten silmissä. On toivottava, että näiden paineiden alla se vain kehittyy entistä paremmaksi ja kiinnostavammaksi, esimerkiksi suhteessa erityisosaamisen hyödyntämiseen. Aseellisen palveluksen suosiota voitaisiin tarvittaessa ylläpitää erilaisilla kannustimilla kuten jo nyt tehdään esimerkiksi palvelusaikojen ja päivärahojen porrastusten avulla.