Archive for heinäkuu, 2010

Miksi Piia lähti inttiin ?

sunnuntai, heinäkuu 25th, 2010

Ensimmäistä kertaa ajattelin armeijaan menoa lukion ensimmäisellä luokalla. Silloin se oli vain ajatus vielä, mutta ajan myötä lähetin sitten hakemuksen ja lääkärin todistuksen. Aloin miettiä armeijaan menoa ensin sen takia, että siitä on hyötyä kun hakee poliisikouluun (jos on kaksi täysin samanlaista naista hakemassa poliisi kouluun, sinne valitaan se kumpi on käynyt armeijan). Enää armeijasta ei saa lisäpisteitä haku tilanteessa mutta sitä katsotaan positiivisesti.

Lukion loppu puolella aloin myös miettiä, että armeija on hyvä vaihtoehto senkin takia, että en halunnut lähteä heti opiskelemaan uuteen paikkaan enkä voinut vielä poliisikouluunkaan hakea, eikä välivuosikaan tuntunut kivalta  ajatukselta. Niinpä lukion jälkeen tein töitä reilu puoli vuotta ja menin armeijaan.

Mitä hyötyä naiselle on armeijan käynnistä?  Ensimmäisenä tulee mieleen oman koulutushaarani asioita (eli sotilaspoliisi linja): pääsen ampumaan mm. pistoolilla, joten tiedän aseista ja etenkin pistoolista ennen poliisi kouluun menoa, meillä harjoitellaan voimankäyttö tilanteita, mitä tarvitaan poliisin ammatissa: käsiraudoittamista, OC-sumuttimen käyttöä ja altistus, teleskooppipampun käyttö, erilaisia maahan vientejä… Meidän pitää myös välillä osallistua sellaisiin tehtäviin missä tarvitaan liikenteen ohjausta ja yleisen järjestyksen vartioimista. Kaikille, jotka käyvät sotilaspoliisi linjan, saavat järjestyksenvalvonta kurssin puolustusvoimilta, mikä pätee myös siviili elämään.

Itse pidän armeijassa olemisessa siitä, kun se elämä on siellä niin erilaista kuin mitä voi kuvitellakaan. Leirit on useimmiten rankkoja ja vaatii fyysistä kuntoa sekä pitkää pinnaa, mutta se fiilis jonkin rankan jutun jälkeen mitä ollaan tehty on aivan mainio! Välillä on myös helpompiakin päiviä, ettei aina ole hirveätä rääkkäystä.

Mutta naisten, jotka menee inttiin pitää muistaa, ettei siellä mitenkään erikseen huomioida naisia. Leireillä nukutaan samassa teltassa ja vaatteet vaihdetaan missä näkee sopivan paikan, eikä meikkejä tarvita ollenkaan.Pojat pitää aika turhamaisina niitä naisia, jotka tulee inttiin paljon meikattuna. Mutta se ns. alkeellisuus kuuluu sinne inttiin ja niin sen omasta mielestäni pitää ollakin :- )

Piia

Piian kokemuksia armeijassa , osa 2

perjantai, heinäkuu 2nd, 2010
Meillä oli vähän aikaa sitten ryhmän ensilääkintä mies koulutus eli
CLS (compaty life safer). Jokaisen joukkueen jokaisessa ryhmässä on
yksi CLS mies. Meitä on yhteensä minun komppaniassa 16 koulutettua. 

  Koulutukseen kuului koko päivän kestävä oppitunteja, jossa käytiin
asioita miten ne toimivat teoriassa ja kuinka pitää toimia tietyissä
tilanteissa (esimerkiksi jos potilaalla on paineilmarinta tai
massiivista verenvuotoa). Päivän aikana tutustuttiin myös CLS-miehen
lääkintä laukkuun, johon kuuluu: 2 kiristyssidettä, 2 ensisidettä, 3
tarvikkeet suoni yhteyden tekemiseen, käsi desifiointi ainetta, kumi
hanskoja, teippiä, sakset jotta voi leikkaa vaatteita jos tarvitsee ja
sellaisia kumi liuskoja joilla korjataan ettei tule paineilma rintaa.

  Toisena päivänä harjoiteltiin ihan käytännössä opittuja asioita.
Käytännön harjoittelu tapahtui niin, että me kaikki CLS-miehet puettiin
taisteluvarustus päälle jotta tilanteet olisivat mahdollisimman
totuuden mukaisia. Sitten menimme ulos ja jakauduimme pareihin. Ulkona
kenttäsairaanhoitaja huusi aina mitä parille tapahtui ja toinen aina
"korjasi" asian. Jos huudettiin vasemmassa reidessä ampumahaava, ei
massiivi verenvuotoa jolloin pitää laittaa paine side jotta vähäinen
verenvuoto tyrehtyy. Meille opetettiin myös kuinka tehdään kanylointi
elil suoni yhteys. Se on sama asia kun normaalistikin otetaan verikoe.
Kanylointia emme saa tehdä kun vain silloin kun kenttäsairaanhoitaja on
vieressä katsomassa että kaikki menee oikein. 

  CLS-miehen ensimmäinen ja toinenkin tehtävä on kuitenkin taistella,
vasta kolmantena tulee ensilääkintä miehen tehtävät. Lääkintämiehet
ovat eri asia kun CLS-mies. Lääkintämies osaa laajemmassa skaalassa
hoitamisen, CLS-mies vain hätä ensi avun jotta haavoittunut sotilas
selviää paikalle jolla hoidetaan tarkemmin. Koulutuksessa tuli myös
hyvää informaatiota ihan siviili elämässäkin käytettäväksi, esim.
meille opetettiin ensiapu sydämen pysähdykseen tai jos löytää
pyörtyneen henkilön mitä pitää tehdä.